Tatuoijan työstä: “Aina kannattaa luoda uutta”

Artwork Tattoo on ulkoapäin pieni, mutta tyylikäs tatuointiliike Fleminginkadulla, Kallion ytimessä. Ovelle tulee vastaan mies, jolla on vahvat siniset silmät. Hän on toinen paikan omistajista, Kirill Shestakov.

“Olen Kirill Shestakov, ammatiltani teollinen muotoilija, työkseni teen tatskahommia. Myös graafista suunnittelua ja taidemaalausta. Omistan tämän paikan mun kaksoisveljen kanssa kahdestaan.”

Kirilillä on pitkä taidetausta. Hänestä huokuu avoimuus ja rohkeus heittäytyä uusiin haasteisiin. Tatuointipuuhat alkoivat myös spontaanisti.

“Tänä talvena tulee yhdeksän vuotta, kun mä oon tällä alalla. Tarina alkoi, kun me pääsimme veljen kanssa muotoiluinstituuttiin opiskelemaan, me jouduimme lopettamaan iltatyöt, koska piti olla läsnä koulussa. Rahan puutetta oli. Yksi vanha kaveri sai sillon tekijältään ruman tribaalin tohon olkapäähän. Joskus baarissa nähtiin, ja se tiesi että me osattiin piirtää ja teki meille diiliin, että jos se hommaa meille tatskavehkeet niin sitten kun me osataan homma, me korjataan se tribsu. Siitä se lähti, kun me saimme tatuointikoneen, neulat ja kaikki muut systeemit. Ruvettiin tutkimaan sitä alaa”, Kirill kertoo hymyillen.

“Meillä ei ollut opettajaa, koska ei kovin moni suostu ottamaan oppipojaksi, varsinkaan venäläisiä. Jouduttiin ite opiskelemaan. Netissä on onneksi paljon infoa mitä pitäisi tehdä. Tekemällä virheitä ja korjaamalla niitä, näin se syntyy. Tekemällä töitä, kovasti töitä, mikään muu ei oikein auta”, Kirill kertoo.

Nyt oma yritys on ollut pystyssä jo hyvän aikaa, mutta helppoa sen pyörittäminen ei ole vieläkään.

“Mä oon käsityöläinen ja tää on pieni yritys, mutta Suomessa mä joudun suorittamaan samanlaiset verot kuin isotkin konsernit, ja se on mun mielest tosi väärin, koska mä kummiskin teen mun työn käsin.”

Veljesten tuotot eivät siis ole turhan suuret, työmäärä sen sijaan valtava ja yritystoimintaan vaikuttava lainsäädäntö rankaiseva. Kirill suhtautuu asiaan kuitenkin melko leppoisasti. Hän tietää selvästi oikein hyvin, mitä yrittäjältä vaaditaan.

“Ei pääse sillee mersulla ajaa, mutta kyllä pärjää, pärjää pikku hiljaa. Oma aikataulu, siinä on se pääpointsi. Olen itselle pomo eli tavallaan teen mitä haluan, mutta tietenkin aikataulun mukaan. Kyllä asiat toimii kun vaan tekee. Ei voi olla laiska, ei voi olla kipeä, ei ole viikonloppuja, mutta se on sen arvoista”, hän kertoo tatuointi yrittäjän arjesta.

Kirillin kaksoisveli ja yhtiökumppani ei ole tänään paikalla. Veljekset työskentelevät kuitenkin tiiviisti yhdessä, niin kuin he ovat alusta asti tehneet.

“Broidi on paras työkumppani. Meillä oli työkumppani joskus ajat sitten. Se koko homma päätty siihen, että alko tulemaan petoksii. Raha, raha on sellanen juttu, että valitettavasti ihmiset arvostaa sitä vähän enemmän kun ystävyyttä. Mutta mun kaksoisveljen kanssa, se on luotettavin ihminen maailmassa. Ei me lasketa niitä euroja, jos hän tarvitsee rahaa, mä annan sille rahaa, ja jos mä tarvitsen niin mä saan. Sellasta termiä kun velka meillä ei oikeestaan ole. Sillee se toimii parhaiten”, Kirill kuvailee heidän yhteistyönsä ainutlaatuista luonnetta.

Kirill kohtaa työssään paljon erilaisia ihmisiä päivittäin, ja hän onkin sitä mieltä, että asiakkaat ovat koko homman ydin.

“Tää on asiakaspalvelu hommaa. Ei saa olla synkkä, ei saa olla ylimielinen, ei saa olla niinkun sellanen, mulkku. Ihmiset tykkää meistä. Me ollaan korkeesti koulutettuja, se vaikuttaa aika paljon. Meille tulee paljon aikuisii ihmisiä, vanhuksiakin. Ihmiset luottaa meihin. Ollaan rehellisiä asiakkaiden kanssa ja velotetaan siitä mitä on tehty.”

Kanta-asiakkaiden kanssa homma toimii vielä paremmin, sillä he ovat olleet asiakkaina pitkään ja asiakassuhteista on tullut enemmänkin kaverisuhteita.

“Kanta-asiakkaat on niitä, jotka aloitti meistä eikä ikinä vaihda enää mihinkään muuhun. Se on tän alan hunaja tavallaan, koska ihmisten kanssa on jo kavereita”, Kirill selittää.

Sen lisäksi, että Kirill on intohimoinen taiteentekijä, hänestä huomaa vilpittömän kiinnostuksen ihmisiä ja heidän erilaisia tarinoitaan kohtaan.

“Ihminen kun tulee se tuo mukanaan paljon itsestään, myös ongelmiaan ja päästään juttelemaan yhdessä. Se saa hyvän tatskan ja se saa kuormat pois omasta päästään, ikään kuin terapia.”

Tatuoijan työssä kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat hyvin henkilökohtaisia, onhan kyse pysyvän kuvan piirtämisestä ihmisen iholle. Kirillin mielestä juuri siinä on työn hienous.

“Kaikista hienointa on se, kun asiakas näkee mitä se sai. Kerran yks mies, kun mä tein muotokuvan kuolleesta iskästä, se ei ees kattonu koko prosessia se sano, että se kattoo sitten kun on valmis, sitten se meni peilin eteen ja alko itkemään. Tää on se makein puoli. Kun ihminen on oikeesti tyytyväinen ja se tulee halaamaan ja kättelemään.”

Kirill korostaa myös ihmisen persoonallisuuden erityispiirteiden löytämistä ja kunnioittamista kuvaa tehdessä.

“Jokainen ihminen on erilainen, jokaiselle joutuu etsimään oikean polun. Ei saa ajatella sillä tavalla kun esimerkiks tehtaalla tuotannossa, että kaikille samanlainen, rahat tänne, morjens. Se on väärin. Valitettavasti kovin moni niin just tekee, mä oon joutunu korjaamaanki paljon sellasia tatskoja. Jotkut ajattelee, että mitä jää taskuun, toiset ajattelee, että se on kumminkin ihmisellä sit loppuelämän.”

Miten se juuri oikeanlainen tatuointi sitten syntyy?

“Mä en käytä valmista designia, mä en varasta muiden projekteja. Mä suunnittelen jokaisen kuvan ite. Suunnitteluun menee paljon aikaa. Esimerkiksi, jos tatuointiin menee kolme neljä tuntia, niin siihen suunnitteluun voi mennä pari iltaa”, Kirill kertoo prosessin kulusta.

”Se on mun mielestä kivaa, koska jokainen kuva on uniikki. Sillä lailla pääsee oikeesti huipulle, sillee että muutkin tatuoijat huomaa sinut, ne sanoo vau, tää on mielenkiintonen design, tää on jotain uutta. Aina kannattaa luoda uusia asioita, että pääsee kehittyyn.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s